Valokuvaaja Vantaalla
Valokuvat – pysyviä muistoja elämän hetkistä

Hautajaisten kuvaamisesta

Sotaveteraanin hautajaiset Pyhän Laurin kirkossa, Vantaalla. Sotaveteraanin hautajaiset Pyhän Laurin kirkossa, Vantaalla.

Kun siunaustilaisuuden ajankohta ja pitopaikka ovat tiedossa, voi sen jälkeen ottaa yhteyttä valokuvaajaan. Hautajaisviikon alussakin vielä ehtii varata valokuvauksen, ja tulen mielelläni kuvaamaan, jos minulla vaan sattuu olemaan vapaata tuolloin. 

Keskusteltuamme puhelimessa, laitan vielä joko kirjallisen tarjouksen tai tilausvahvistuksen tekstiviestillä tai sähköpostilla asioista, joista sovimme sekä mitä kaikkea kuvaukseen ja kuvaushintaan kuuluu.

Varmistan saapumiseni hautajaisviikolla

Hautajaisviikolla laitan 3–4 päivää ennen siunaustilaisuutta tekstiviestillä tai sähköpostitse ensimmäisen vahvistuksen valokuvaamaan saapumisestani. 

Toisen vahvistusviestin lähetän hautajaispäivän aamuna. Näin varmistan tuloni. Tällöin ei tarvitse jännittää tuleeko kuvaaja vai ei. 

Tämä toimintatapani on saanut paljon kiitosta kuvauksien tilaajilta. Otin tavan käyttööni, kun kuulin, että joillekin on tapahtunut niin, ettei tilattu kuvaaja ollutkaan tullut, eikä hän ollut ilmoittanut mitään.

Tulen paikalle hyvissä ajoin

Saavun paikalle noin 30 min. ennen ti­lai­suu­den alkua. Sisälle kappeliin tai kirkkoon pääsee normaalisti noin 15 minuuttia ennen kuin siunaustilaisuus alkaa, jos kappelissa on useampia siunauksia. 

Pyhän Laurin iso kappeli, Vantaa. Pyhän Laurin iso kappeli, Vantaa.

Jos siunaustilaisuudessa esiintyy saattoväen oma laulaja tai soittaja, hän pääsee hiukan aiemmin sisään kappeliin harjoitellakseen kanttorin kanssa. Tällöin myös minä menen sisälle ja otan muutamia yleiskuvia kappelista ja lähikuvia arkusta, sen kukkalaitteesta yms. ennen siunaustilaisuuden alkua, kun arkku on alttarilla. 

Kun siu­naus­ti­lai­suus alkaa

Ennen papin saapumista otan muutaman kuvan alttarilta saattoväkeen päin, kun saattajat ovat istuneet paikoilleen, mutta kun pappi saapuu, siirryn pois alttarilta sivummalle ja taakse. 

Liikun hiljaa pehmeäpohjaisilla kengilläni, enkä käytä leimahtelevaa salamavaloa, koska haluan olla mahdollisimman huomaamaton. 

Kuvaan siunaustilaisuuden vaiheet niin, että siitä tulee kuvallinen kertomus alusta loppuun tapahtumineen ja tunnelmineen. Hyvin surullisia kasvoja vältän kuvaamasta. Suru kuuluu hautajaisiin, joten kädessä oleva nenäliina kyynelten pyyhkimiseen kuuluu asiaan ja se voi näkyä kuvissa. Vaikka hautajaiset ovat surullinen tilaisuus, ne ovat aina samalla myös hyvin lämminhenkiset ja rakkauden täyteiset, koska ollaan jättämässä jäähyväisiä rakkaalle henkilölle.

Joskus juuri ennen siunaustilaisuuden alkua omaiset haluavat hyvästellä vainajan avoimen arkun äärellä. Sitä en valokuvaa, sillä se on mielestäni omaisten yksityinen, pyhä hetki. 

Ortodoksihautajaisissa, joissa olen myös ollut valokuvaamassa, arkku on avoinna siunaustoimituksen aikana, kunnes se suljetaan tietyssä kohtaa siunaustilaisuutta.

Kukkien laskeminen arkun viereen

Yksittäiset kukat arkun viereen maljakkoon. Yksittäiset kukat arkun viereen maljakkoon.

Kuvaan tietenkin kaikki kukkien laskijat ja muistovärssyjen lukijat. Ensimmäisenä arkun äärelle saapuvat lähimmät omaiset.

Kukat lasketaan arkun vieressä oleville matalille telineille, metallisille tai puisille. Hyvin harvoin telineitä ei ole laitettu valmiiksi arkun molemmille puolille, jolloin kukat joutuu laskemaan lattialle. Tällöin kannatta tiedustella onko telineitä, sillä kukat ovat kauniimpia aivan arkun lähellä kuin lattialla. Arkku on yleensä jonkinlaisella korokkeella.

Jos omaiset ovat toivoneet tuotavan vain yksittäisiä kukkia, ne lasketaan niille varattuihin maljakoihin, jotka yleensä on varattu arkun lähelle. Kannattaa varmistaa, että maljakoita arkun viereen on kappelissa saatavilla.

Joskus jotkut laskevat oman pienen kukkakimppunsa tai yksittäisen kukkansa suoraan arkun päälle. Silloin kannattaa olla laittamatta kukkia alttarin puoleiseen arkun päähän – tai ainakin jättää tilaa aivan arkun päätyyn, koska pappi piirtää sinne hiekkaristin siunatessaan vainajan. 

Kukat laskettu arkun viereen metalliselle telineelle. Kukat laskettu arkun viereen metalliselle telineelle Honkanummen isossa kappelissa, Vantaalla.

Siunaustilaisuudessa on toki tietynlainen protokolla istumapaikoista ja kukkien laskemisesta ynnä muusta, mutta ei haittaa, jos tekee jotain "väärin", sillä tärkeintä on paikalla oleminen, vainajan muistaminen ja saattaminen hänen viimeiselle matkalleen sekä läheisten suruun osaa ottaminen. Pappi ja suntio kyllä opastavat, jos jokin asia askarruttaa. Pappi sanoo milloin kukat lasketaan ja näyttää käsillään selkeän merkin milloin tulee nousta seisomaan. Vainajan siunaaminen ja hiekkaristin piirtäminen arkulle seurataan seisten.

Veteraanin kunniamerkit

Sotaveteraanin siunaustilaisuus Pyhän Laurin kirkossa, Vantaalla. Sotaveteraanin siunaustilaisuus Pyhän Laurin kirkossa, Vantaalla.

Veteraanihautajaisissa on ollut toisinaan kunniamerkit arkun edessä pienellä samettitaululla. Silloin on myös ollut veteraani- tai sotainvalidiyhdistyksen lippu sekä Suomen lippu telineissään arkun lähellä. Kun sotaveteraani tai -invalidi tai lotta haudataan, siitä on hyvä etukäteen kertoa seurakunnalle, sillä vain omaisten pyynnöstä seurakunta hoitaa em. liput arkun luokse.

Joskus olen kuvannut siunaustilaisuutta, jossa vainajan valokuva on laitettu arkun eteen katsomaan saattoväkeä.

Erään vanhan miehen hautajaisissa oli arkun päällä arkun etureunassa papalle rakkaat villasukat.

Arkun kantaminen 

Siunaustilaisuuden valokuvauksen hintaan kuuluu arkun kanto ruumisautoon, mikäli arkku kannetaan autoon.

Kun arkun pois kantamisen hetki lähestyy siunaustilaisuuden lopussa, saapuu suntio kappeliin. Hän tulee arkun luo, tervehtii saattoväkeä ja neuvoo kuinka toimitaan. Päällysvaatteet saa laittaa päälle ja arkun ääreen lasketut kukat voi kerätä pois. Sitten kantajat asettuvat paikoilleen ja suntio opastaa kuinka kantoliinat laitetaan niskan takaa, jotta kantaminen sujuu mahdollisimman helposti. Joidenkin arkkujen kyljissä on kantokahvat.

Joskus arkku jää kappeliin, seurakunnan henkilökunta huolehtii arkusta, ja saattoväki lähtee muistotilaisuuteen. Saattoväki voi ottaa kukat mukaansa tai jättää ne arkun ääreen. Otan tuolloin viimeiset kuvat kappelissa.

Joskus myös arkku kannetaan omaisten, kantajien toimesta kappeliin ennen siunaustilaisuuden alkua. Sekin sisältyy siunaustilaisuuden valokuvauksen hintaan, jos tällainen on ohjelmassa.

Kun arkku lasketaan hautaan

Siunaustilaisuuden lisäksi kuvaan myös arkun hautaan saaton ja hautaan laskun, pieneen 50 euron lisähintaan. Arkku kannetaan kappelista ulko-oven edessä odottaville kärryille. Pappi ja suntio johtavat saattojoukon haudalle.

Arkun ja vainajan hautaansaatto. Arkku ja vainaja viedään hautaan saattoväen seuratessa perässä.

 Arkku on todella painava, mutta suntio ohjeistaa kantajia erittäin hyvin kuinka arkku kannetaan haudan päälle ja kuinka arkku lasketaan hautaan, millä tavalla arkku liu'utetaan alas löysäämällä otetta hartian yli kulkevasta kantoliinasta. Suntio myös huomauttaa, jos joku laskee liian nopeasti tai liian hitaasti, tai jonkun asento on liian kumara.

Arkku lasketaan hautaan.


Kun arkku on haudan syvyydessä, saa saattoväki heittää hautaan arkun päälle kukkia, hiekkaa tms. Joskus tämän jälkeen omaiset lapioivat ensihiekat arkun päälle, ja tavallisesti sen ovat tehneet miehet. Lapiointihalukkuudesta tulee kertoa seurakunnalle, jotta he osaavat toimittaa lapiot valmiiksi haudalle. Sitten haudan päälle laitetaan suojakansi, jonka päälle lasketaan kappelista tuodut kukat kukin vuorollaan. Lisäksi lauletaan myös jokin virsi. Kaiken tämän valokuvaan, ja aivan lopuksi otan kuvia haudalle lasketuista kukista, sekä halutessa myös saattajista kukitetun haudan äärellä.

Kukkia haudalla, jonne arkku on juuri laskettu.

 


 

Hautajaiskuvauksen hinnat löydät tästä.
Muut valokuvaushinnat ja kuvaustyöt.
Lue tästä kuinka valokuvaan

Näytteitä erilaisista valokuvaustöistäni, referenssejä.

Kun tarvitset valokuvaajaa, ota yhteyttä ja kysy tarjousta valokuvauksesta.
Sirpa Papinaho, puh. 050 301 2580, sähköposti: sirpa(at)sirpapapinaho.fi