Valokuvaajana tarkkailen ihmisiä, tapahtumia ja tunnelmia, unohtamatta yksityiskohtia eli lähikuvia tilanteista, koristeluista yms. Pyrin olemaan kuvaajana huomaamaton tilanteiden tallentaja, mutta tarvittaessa otan ohjat käsiini, jos kuvattavia tarvitsee ohjata, esimerkiksi asettumaan ryhmäkuvaan.
Liikun hiljaisilla kengillä, etteivät askeleeni kuulu ja häiritse. Hautajaiskuvauksissa en käytä salamavaloa, mutta muissa valokuvauksissa käytän salamavaloa tarpeen mukaan.
Tarinan kertominen kuvin on lähellä sydäntäni, koska olenhan myös kuvataiteilija. Sen vuoksi minulla on myös silmää kuvasommittelulle. Se onnistuu asettumalla kameran kanssa oikeaan paikkaan, sommitellen ja rajaten näkymää kameran etsimessä.
Tavoitteeni on kertoa kuvillani mahdollisimman paljon kuvattavasta tilanteesta. Pitkällä zoom-objektiivillani voin ottaa lähikuvia kaukaakin, jolloin en häiritse tilanteita, ja etenkin hautajaiskuvauksissa on mielestäni tärkeää olla mahdollisimman huomaamaton.