Valokuvaaja Vantaalla
Valokuvat – pysyviä muistoja elämän hetkistä

Hei, olen Sirpa.

Olen asunut Vantaalla vuodesta 2014 alkaen, kun muutin Vantaalle syntymäkaupungistani Lahdesta.

Valokuvaamiseen tutustuin jo pikku lapsena, kun isäni valokuvasi. Oma kamera on kulkenut mukanani alle 10-vuotiaasta lähtien – tämä ei nykyään ole mitenkään ihmeellistä tai erikoista, sillä nykyään jo alakoululaisilla on mukanaan älypuhelin, jossa on kamera.

Olen alkujaan koulutukseltani rakennuspiirtäjä ja ollut töissä arkkitehti- ja insinööritoimistoissa. Olen myös rakentanut ja remontoinut, joten rakennusala on hyvinkin tuttua.

Vuonna 2000 perustin oman yrityksen, toiminimen Grafigure, jossa voin toteuttaa kaikkea osaamistani. 

Valokuvaamisen lisäksi teen muotokuvataidetta, muotokuvamaalauksia ja -piirroksia.  Lahden Upseerikerholla on 17 maalaamaani upseerimuotokuvaa. Satakunnan Lennoston ruokalassa on 2 maalaamaani Mannerheim-ristin ritarimuotokuvaa ja Oulun Upseerikerholla 2 Pohjois-Suomen sotilasläänin komentajan muotokuvaa. Myös Hämeen sotilasläänin komentajan muotokuvan olen maalannut.

Olen opiskellut myös lehti- ja radiotyötä. Olin päätoimittajana Kultturilehti Eliaksessa numeroissa 1/2016–1/2013. Valokuvasin kansikuvat, tarvittaessa, ja kirjoitin haastatteluja. Tein myös lehden taiton vastaten sen ulkoasusta. Olin myös Liikkuva Päijät-Häme -lehden päätoimittaja 2000-luvun alkupuolella. Ja kun olin töissä Hämeen Rykmentin videostudiossa, kirjoitin käsikirjoituksen Hennalan varuskunnan historiavideoon, joka kattoi ajanjakson varuskunnan perustamisesta Suomen talvisotaan.

Jos tarvitset kuvaajaa, kirjoittajaa tai taittajaa, olen mielelläni käytettävissä. 

Sirpa Papinaho, puh. 050 301 2580, sähköposti: sirpa(at)sirpapapinaho.fi