Valokuvaaja Vantaalla
Valokuvat – pysyviä muistoja elämän hetkistä

Hei, olen Sirpa.

Olen asunut Vantaalla vuodesta 2014 alkaen, kun muutin Vantaalle syntymäkaupungistani Lahdesta.

Valokuvaamiseen tutustuin jo pikku lapsena, kun isäni valokuvasi. Oma kamera on kulkenut mukanani alle 10-vuotiaasta lähtien – tämä ei nykyään ole mitenkään ihmeellistä tai erikoista, sillä nykyään jo alakoululaisilla on mukanaan älypuhelin, jossa on kamera.

Vuonna 2000 perustin oman yrityksen, toiminimen Grafigure, jossa voin toteuttaa kaikkea osaamistani. Olen valokuvannut elämän koko kirjoa ristiäisistä hautajaisiin, ja olen mielelläni käytettävissä valokuvaajana erilaisissa kuvaustehtävissä. Aikaisemmin kuvasin paljon häitä, mutta nykyisin olen erikoistunut hautajaiskuvauksiin. Kuvaan toki muitakin aihepiirejä ja niistä voi katsoa lisätietoa ja kuvia Muita valokuvaustöitäni -sivulta sekä Kuvagalleriasta.

Valokuvaamisen lisäksi teen muotokuvataidetta, muotokuvamaalauksia ja -piirroksia.  Lahden Upseerikerholla on 17 maalaamaani upseerimuotokuvaa. Satakunnan Lennoston ruokalassa on 2 maalaamaani Mannerheim-ristin ritarimuotokuvaa ja Oulun Upseerikerholla 2 Pohjois-Suomen sotilasläänin komentajan muotokuvaa. Myös Hämeen sotilasläänin komentajan muotokuvan olen maalannut.

Olin päätoimittajana Kultturilehti Eliaksessa numeroissa 1/2016–1/2013. Valokuvasin kansikuvat, tarvittaessa, ja kirjoitin haastatteluja sekä vastasin lehden kokonaisuudesta. Tein myös lehden taiton ja suunnittelin sen ulkoasun. 

Olen ollut 2000-luvun alkupuolella päätoimittaja myös Liikkuva Päijät-Häme -lehdessä, jota julkaisi Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu. 

Kun olin töissä Hämeen Rykmentin videostudiossa, kirjoitin käsikirjoituksen Hennalan varuskunnan historiavideoon, joka kattoi ajanjakson varuskunnan perustamisesta Suomen talvisotaan. Tein videostudiossa myös äänitöitä ja videoiden editointeja.

Olen alkujaan koulutukseltani rakennuspiirtäjä ja ollut töissä arkkitehti- ja insinööritoimistoissa. Olen myös rakentanut ja remontoinut, joten rakennusala ja erilaiset rakennusratkaisut ovat hyvinkin tuttuja minulle. Rakennusalan töiden ymmärtäminen ja niiden valokuvaaminen sujuu siksi hyvin.

Jos tarvitset kuvaajaa, kirjoittajaa tai taittajaa, olen mielelläni käytettävissä. 

Sirpa Papinaho, puh. 050 301 2580, sähköposti: sirpa(at)sirpapapinaho.fi

Toiminimi: GraFigure, Y-tunnus 1612250-4