Olen erikoistunut hautajaisten valokuvaamiseen, mutta olen kuvannut myös ristiäisiä, häitä, syntymäpäivä- ja perhejuhlia, yritysjuhlia, henkilö- ja eläinkuvia, asuntokuvia ym. Olen mielelläni käytettävissä monenlaisissa valokuvaustehtävissä.
Hautajaisten valokuvaaminen ei ehkä tule surun keskellä mieleen, mutta hautajaiskuvien katselu on osa surutyötä. Raskas päivä saattaa mennä "kuin sumussa", joten valokuvista voi myöhemmin muistella mitä tapahtui. Kuvat voivat olla tärkeitä myös niille, jotka eivät paikalle päässeet, ja ne saattavat olla merkityksellisiä esimerkiksi lapsille, jotka osallistuvat hautajaisiin. Lisäksi lapsen kanssa voi samalla myös keskustella mitä kuolema ja hautajaiset ovat, lapsen tason mukaisesti tietenkin.
Valokuvaamassa sotaveteraanin siunaustilaisuutta Pyhän Laurin kirkossa, Vantaalla.
Vaikka hautajaiset ovat surullinen tilaisuus, ne ovat aina hyvin lämminhenkisiä, sillä ollaanhan saattamassa rakasta henkilöä hänen viimeiselle matkalleen. Hautajaisissa ja siunaustilaisuudessa jaetaan suru ja kaipaus, muistot vainajan elämästä saattoväen kanssa. Tunteiden näyttäminen on sallittua. En kuitenkaan kuvaa hyvin surullisia kasvoja, vaan kunnioitan surua kokevan yksityisyyttä.
Esittelyvideolla lyhyt näyte valokuvaustyylistäni. (Jotta näkee videon, pitää hyväksyä evästeet.)
Kun haluat saada pysyviä muistoja, on syytä tarttua kameraan itse – tai tilata valokuvaaja tallentamaan muistot puolestasi. Tärkeät tapahtumat tallentuvat valokuviin. Myöhemmin on mukavaa katsella kuvia ja muistella hetkiä, jolloin kuvat on otettu.
Toimialueeni on Vantaa, Helsinki ja Espoo, ja tarvittaessa lähden kauemmaskin.
Kun tarvitset valokuvaajaa, olen mielelläni käytettävissä.
Sirpa Papinaho, puh. 050 301 2580, sähköposti: sirpa(at)sirpapapinaho.fi
Toiminimi: GraFigure, Y-tunnus 1612250-4