Hautajaisten kuvaaminen etenee näin
Valokuvauksesta sopiminen. Jopa hautajaispäivää edeltävänä päivänä ehtii varata minut valokuvaamaan, jos olen vapaana. Tulen mielelläni kuvaamaan, Aina kannattaa soittaa tai laittaa sähköpostia, ja tarkistaa kuvaustilanteeni. Yhteydenoton jälkeen lähetän joko tarjouksen valokuvauksesta (tekstiviesti tai sähköposti) tai tilausvahvistuksen em. tavoilla koskien asioita, joista sovimme.
Hautajaisviikolla
Varmistan saapumiseni hautajaisviikolla. Laitan noin 4 päivää ennen siunaustilaisuutta tekstiviestillä tai sähköpostitse ensimmäisen vahvistuksen valokuvaamaan saapumisestani.
Toisen vahvistusviestin lähetän hautajaispäivän aamuna. Näin ei tarvitse jännittää tuleeko kuvaaja vai ei. Tämä tapa varmistaa tuloni on saanut erittäin paljon kiitosta asiakkailtani.
Hautajaispäivänä
Saavun kappeliin noin 30 min. ennen siunaustilaisuuden alkua. Kappeliin tai kirkkoon pääsee normaalisti noin 15 minuuttia ennen kuin tilaisuus alkaa, jos siellä on useampia siunauksia.
Jos saattoväellä on oma laulaja tai soittaja, hän pääsee hiukan aiemmin kappeliin harjoitellakseen kanttorin kanssa. Tällöin myös minä menen sisälle, ja otan kuvia, kun arkku on yksinään kappelissa tai kirkossa.
Ensimmäiset kuvat otan ulkona, miltä kappeli tai kirkko näyttää, jotta siitäkin jää muisto. Näissä paikoissa ei niin usein käydä, joten ne voivat olla vieraita hautajaisvieraille, jopa paikkakuntalaisellekin. Ihan joka kerta en koko rakennusta kuvaa; riippuu kuvaustilasta sen ympärillä. Ohessa Hietaniemen krematorio, jossa olen ollut hautajaisia kuvaamassa.
Joissakin kappeleissa on ulko-oven vieressä pieni ilmoitustaulu, jossa näkyy kyseisen tilan varauskalenteri, siunaustilaisuuksien aikataulut. Jos sellainen on, otan siitäkin kuvan. Ohessa Malmin hautausmaan ison kappelin ja Honkanummen ison kappelin aikataulut (tunnistetiedot sumennettu).
Kappelissa/kirkossa ennen tilaisuuden alkua
Kun saattajat ovat istuneet paikoilleen ja odottavat papin saapumista, otan muutamia yleiskuvia alttarilta saattoväkeen päin niin, että myös arkku näkyy kuvassa. Kun pappi saapuu, siirryn pois alttarilta sivummalle ja taakse kuvaamaan: kun pappi kättelee lähiomaiset, kumartaa arkulle, kanttori alkaa soittaa jne, Kuvaan kaikki vaiheet, jotta saan kuvallisen kertomuksen tapahtumista kuvauksen tilaajalle ja kuvien katsojille.
Istumajärjestys hautajaisissa
Lähiomaiset istuvat aina eturivissä. Leski istuu yleensä lähimpänä arkkua. Muut sukulaiset istuvat seuraavilla riveillä. Mitä lähempi suhde vainajaan, sitä lähempää arkkua istumapaikan voi valita. Aivan takariviin ei kannata jäädä, vaan mennä rohkeasti vaikka yhden penkkirivin päähän muista, koska se näyttää valokuvissakin hyvältä, kun saattoväki istuu melko lähekkäin.
Jos kirkossa ja kappelissa on keskikäytävä, omaiset istuvat käytävän oikealla puolella, kun katsotaan penkkirivien välistä alttarille päin; ystävät, työkaverit, naapurit ym. istuvat vasemmalla puolella käytävää.
Mihin laittaa kukat odottamaan?
Joskus saattoväki on kysynyt minulta, mihin laittaa arkun ääreen laskettava kukkalaite tai kukkakimppu odottamaan ennen kuin kukat mennään laskemaan arkun viereen. Kukkia varten on joissakin kirkoissa/kappeleissa varten omat telineet.
Kukat voi myös ottaa penkille viereen, jos tilaa on. Mikäli kukat on tilattu toimitettavaksi suoraan tilaisuuteen, ne löytyvät kappelista/kirkosta, joko eteisestä tai kirkkosalista/kappelista. Kuvaan myös kukat, jos se ovat sopivasti erikseen kuvattavissa.
Musiikin kuvaaminen
Kun kanttori alkaa soittaa alkumusiikkia kuvaan tuolloin muutamia laajoja kuvia, kun kanttori istuu urkujen ääressä ja rajatumpia kuvia, joissa näkyy soittaja ja nuotit; ja tiiviimpiä lähikuvia, joissa näkyy vain nuotit.
Kukkien lasku arkulle eli arkun viereen
Tavoitteeni on aina valokuvata kaikki arkun luokse saapuvat kukkien laskijat ja muistovärssyjen lukijat. Valokuvassa näkyy silloin arkku, jonka vieressä seisoo henkilö tai muutamia henkilöitä kukkineen, ja toisessa kuvassa kukat on laskettu, mutta viivähdetään vielä hetki arkun äärellä.
Jos salissa on keskikäytävä, kuvaan arkun ääreen tulijat siitä, jolloin minun ei tarvitse liikkua paljonkaan, enkä siten kiinnitä huomiota. Jos penkkirivejä halkaisevaa keskikäytävää ei ole, joudun liikkumaan etummaisen penkkirivin edessä edestakaisin, jotta saan arkun luokse tulleiden henkilöiden kasvot näkyviin kuvissa, tai liikun taempana penkkien välissä, jos istujia ei ole jokaisella rivillä.
Pappi sanoo saattoväelle milloin on aika käydä laskemassa kukat. Kukkien lasku tapahtuu siunaustilaisuuden alkupuolella.
Ensimmäisenä arkun luo saapuvat kukkineen lähimmät omaiset. Yleensä leski on ensimmäinen, sitten vainajan lapset, sisarukset jne. Aluksi luetaan mahdolliset muistosanat ja sitten lasketaan kukat arkun viereen, jonka jälkeen jäädään arkun ääreen vielä hetkeksi kunnioittamaan vainajaa. Pakko ei ole sanoa mitään, vaan voi vain laskea kukan ja olla hetken arkun äärellä. Jotkut koskettavat arkkua ennen poistumistaan arkun luota.
Kukkien määrä siunaustilaisuudessa
Joskus omaiset toivovat siunaustilaisuuteen saapuvien tuovan siunaustilaisuuteen vain yhden kukan. Ne lasketaan niille varattuihin maljakoihin, jotka yleensä on varattu arkun lähelle. (Kannattaa varmistaa etukäteen, että maljakoita arkun viereen on kappelissa saatavilla.)
Eräässä siunaustilaisuudessa oli kappelin sisäoven vieressä valmiina yksittäisiä ruusuja, ja saattoväki poimi niistä kukin yhden kukan kappeliin sisään astellessaan. Tilaisuuden järjestäjä oli hankkinut kukat.
Arkun vieressä on normaalisti metalliset kukkatelineet, joille kukat lasketaan. Toisinaan jotkut laskevat oman pienen kukkakimppunsa tai yksittäisen kukkansa suoraan arkun päälle. Silloin kannattaa olla laittamatta kukkia alttarin puoleiseen arkun päähän, tai ainakin jättää tilaa aivan arkun päätyyn, koska pappi piirtää sinne hiekkaristin siunatessaan vainajan.
Siunaustilaisuuden päätyttyä kukat joko otetaan mukaan ja viedään arkun kanssa haudalle, viedään muistotilaisuuteen, annetaan omaisille, tai vain jätetään kappeliin, josta henkilökunta korjaa ne pois.
Siunaaminen eli hiekkaristin piirtäminen arkulle
Kun vainajan siunaaminen lähestyy, siirryn sopivan etäisyyden päähän arkun vasemmalle puolelle; sillä puolella on siunaushiekan astia. Otan laajoja kuvia, joissa näkyy koko arkku ja pappi, sitten lähikuvia hiekkaristin piirtämisestä. Otan myös kuvia seisomaan nousseesta saattoväestä, mikäli pappi tekee hiekkaristin piirtämisen verkkaisesti.
Arkun kantamisen kuvaaminen
Jos arkku kannetaan autoon, se kuuluu kuvauksen hintaan. Arkun kantamisen aika lähestyy, kun suntio saapuu arkun luo ja sanoo toimintaohjeet. Ulkovaatteet saa käydä laittamassa päälle, kukat otetaan arkun viereltä pois ja kantajat asettuvat paikoilleen kuulemaan kantamisohjeita. Kuvaan kantamisen vaiheet aina siihen asti, kun auto poistuu.
Toisinaan omaiset kantavat arkun kappeliin ennen siunaustilaisuuden alkua, ja tämänkin kuvaaminen sisältyy siunaustilaisuuden valokuvauksen hintaan, jos sisäänkantaminen on omaisten ohjelmassa. Jos arkku jää kappeliin (menee krematorioon tuhkattavaksi), henkilökunta siirtää arkun pois, ja tuolloin kuvaan viimeiseksi kuvaksi arkkukuvan kappelista.
Arkunkantajan ei pidä yliarvioida omia voimiaan, etenkin jos arkku kannetaan vain käsikahvoista (vaatii hyvää puristusvoimaa). Hartioiden yli kulkevaa kantoliinaa apuna käyttäen taakka ei tunnu niin raskaalta. Suntio opastaa kuinka kantoliina asetetaan ja millainen ote siitä otetaan, kun arkkua lähdetään kantamaan.
Mikäli saattoväessä ei ole riittävästi kantajia, voi sellaisia tiedustella erikseen seurakunnalta tai hautaustoimistosta. Joissakin hyvin pienissä kuvaamissani hautajaisissa ovat kaikki arkun kantajat olleet ulkopuolisia ammattikantajia.
Arkun saatto hautausmaalle ja hautaan laskeminen
Kuvaan halutessa arkun hautaansaaton ja hautaanlaskun, jolle on oma hintansa hinnastossani.
Siunaustilaisuuden jälkeen arkku kannetaan kappelista ulko-oven edessä odottaville kärryille. Pappi ja suntio johtavat saattojoukon haudalle. Leski ja lähiomaiset seuraavat heti arkun perässä, muut heidän jälkeensä. Vältän juoksemasta kamerani kanssa arkun edelle arkun vierestä; kuvaan saattokulkueen arkun edestä vain siinä tapauksessa, jos saattokulkue kulkee niin, että jokin hautausmaan käytävistä johtaisi minut suhteellisen huomaamattomasti kulkueen etupuolelle.
Haudalla asetun kamerani kanssa niin, että saan kuvattua hautaanlaskun mahdollisimman hyvin liikkumatta paikaltani. Kuvaan arkun kantamisen haudalle ja arkun laskemisen hautaan laajoin kuvin, myös mahdollisin lähikuvin. Kun arkku on haudan pohjalla, saattoväki voi halutessaan pudottaa hautaan arkun päälle kukan tai kourallisen hiekkaa. Joskus myös omaiset lapioivat ensihiekat arkun päälle, tavallisesti sen ovat tehneet miehet. Lapiointihalukkuudesta tulee kertoa seurakunnalle, jotta he osaavat toimittaa lapiot valmiiksi haudalle.
Lopetan kuvaamisen, kun hauta on peitetty ja kukat laskettu haudalle. Tämän jälkeen voin ottaa halutessa ryhmäkuvia saattojoukosta haudalla.















